tiistai 12. helmikuuta 2019

Oivalluksia valosta

Nähdä ihme, kokea ihme.
Rakastaa ja olla myötätuntoinen. 
Nähdä armollisin silmin. 
Nähdä viattomuus ja täydellisyys.
Olla henki. Olla valo.
Olla ehyt. 
Olla kiitollinen kaikesta.
Olla ikuinen, ajaton ja paikaton.
Olla täydellinen.

Nämä kauniit lauseet ovat totta, 
kun oivaltaa kuka todella on.

Ennen sitä on tutkittava tarkasti sitä osaa itsestä, 
jota ohjaa pelon ajatussysteemi. 
Hyväksyttävä, että näin on. Pelko on ollut ohjaajana.
Kohdattava tämä ja annettava anteeksi itselle, 
että on kuvitellut sen pelon osan olevan totta.
Vaikka pelko olisi kuljettanut juuri tähän pisteeseen, 
se on juuri oikea piste olla. 
Tässä hetkessä on mahdollisuus valita ohjaajaksi rakkaus.
Suuri Tieto, totuus, jossa tiedän.











Namaste


torstai 28. kesäkuuta 2018

Valintoja ja työkaluja kohti syvintä olemusta

Katsoin viime viikonloppuna Aira Sahakankaan todella mielenkiintoisen luennon youtubesta:


Videosta nousi yhdessä viimeaikojen opiskeluiden kanssa itselleni oivalluksia. 

Tavoitteena jatkuva ilo

Jos mielessämme oleva rakkaus on auttanut vapauttamaan meidät mielessämme olleilta peloilta, niin ihminen ei menetä rauhaansa minkään ulkoisen vaikutuksesta (ulkoiseen osaan lasketaan tässä myös oma keho ja ajatukset). Saavutetaan pysyvä rauhantila.

Ilo on rauhan tunnusmerkki lukee IOK:n harjoituksessa 74.

Niin kauan kun en elä pysyvässä rauhantilassa tärkeimmiksi tehtäviksi näen:

a) kokea ja jakaa puhdasta rakkautta aina kun siihen nousee mahdollisuus. Ottaa vastaan ja jakaa  rakkautta kiitollisuudella tuntematta syyllisyyttä siitä.

b) purkaa omia pelkojani, jotka nousevat näkyväksi minulle näkyvinä tai piilotettuina negatiivisina tunteina ja tekoina esimerkiksi ärsyyntymisenä, kiukkuna, voimattomuutena, laiskuutena, vihana, inhona, sulkeutuneisuutena, vetäytymisenä, tarpeena puolustaa itseäni ja omia ajatuksiani, tiedon kerääminen toisten ihmisten tietoa vastaan, mielistelynä tai monena muuna ilmiönä, jossa aina olen taistelemassa jollakin tasolla jotakin ulkopuoleltani tulevaa vastaan. 

Tärkeä valinta


Se, miten pelot kohtaan on valintakysymys: 

joko

a) hyväksyn nousevan tunteet samalla ymmärtäen, että nyt on mahdollisuus kohdata asia, joka estää olemasta jatkuvassa rakkaudessa ja päästää irti sisälläni olevasta tunteesta. En usko, että sitä voi tehdä yksin, vaan tähän tarvitsen korkeamman viisauden apua, joka löytyy sisältäni. Pyydän pyhän hengen/sisäisen viisauden/itselle sopivalta kuulostavan voiman apua näkemään asian toisin. = Todellinen anteeksianto, toisin näkeminen, nähdä itsensä ja muut ympärillään viattomana. Luon näin anteeksiannon maailmaa ympärilleni.

tai

b) hyökkään asiaa vastaan jollakin pelon tuhansista eri muodoista ja näin teen pelon maailmasta todellisen --> pelon maailma jatkuu ja jatkuu. 

Tämän valinnan voi tehdä tietoisesti tai tiedostamatta. Tiedostamaton valinta johtaa mitä suurimmalla todennäköisyydellä vaihtoehtoon b.  


Rakkautta tai rakkauden puutetta ilmaiseva roolihahmo


Toiset ihmiset voivat aivan rauhassa vihata, loukata ja syytellä puhtaassa rakkaudessa elävää ihmistä, eikä se hetkauta häntä mitenkään, koska hän ei usko sen osan olemassaoloon ihmisessä, joka häntä yrittää loukata. Hän katsoo ohi tämän osan. Ja koska hän ei usko kuolemaankaan, muuta kuin pelon maailman ilmiönä, niin siihen liittyvät pelot eivät häntä hetkauta. 

Hän valitsee nähdä pelon roolihahmojen taakse, hän näkee viattomuuden kaiken takana. Loukkaaja on vain roolihahmo, jonka olemme projisoineet näkyväksi, jotta saisimme tilaisuuden nähdä mitä emme ole, vaikka niin kuvittelemme. Meidän täytyy oppia erottamaan mitä olemme ja mitä emme ole. Me emme ole pelko, olemme rakkaus. 

Ei ole loukkaajaa tai loukattavaa, kun maailman kykenee näkemään puhtaasta rakkaudesta käsin. Täällä on vain hahmoja, jotka joko näyttelevät rakkautta (todellisuutta) tai rakkauden puutetta (eli pelkoa). Joka hetki valitsemme kumpi on ohjaajana rakkaus vai pelko.

Oma kokemus: Pakkomielteenä positiivisuus


Oleellinen kysymys on minulle ollut henkisellä matkallani: Uskallanko antaa negatiivisten tunteiden nousta? Minulla on ollut pakkomielle päästä suoraan maaliin eli elää vain positiivisissa ajatuksissa. Negatiiviset äkkiä piilotetaan itseltänikin. Tällöin positiivinen ajattelu on ollut pelosta käsin ohjattua. Nyt olen viimein oivaltanut, että kaikki tunteet ovat sallittuja.


Aiemmin koin suorittavani elämääni jotenkin väärin, kun koin negatiivisia tunteita. Nyt iloitsen negatiivisista tunteista =). Ne paljastavat alitajunnastani vielä tiedostamattomia pelkojani ja ehdollistumiani, jotka estävät jatkuvan ilon ja pyytettömän rakkauden, josta olen saanut upeita vihjeitä sekä yö- että valveunessa.

- Negatiivisten tunteiden kautta opin: kuka en ole. 
- Iloon ja rakkauteen liittyvien tunteiden kautta opin: kuka todella olen.

Näin minulla on oiva työkalu tutkia ja ohjailla maailman ilmiöiden kautta itseäni kohti syvintä olemustani.

Namaste

keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Äiti Meeran Darshanissa

Eilen sain mahdollisuuden osallistua Äiti Meeran Darshaniin, eli hiljaiseen istuntoon, jossa äiti Meera siunaa jokaisen vuorollaan.

Tapahtuma kestää noin 2 tuntia, jonka aikana on täysi hiljaisuus. Jokainen vuorollaan käy äiti Meeran siunattavana, joka tapahtuu päähän kosketuksen ja silmiin katsomisen kautta. Äiti Meera on koko tämän ajan täysin ilmeetön. 

Oivalsin eilen sanat ja ilmeet ovat kehoja ja egoa varten, tässä halutaan puhutella ihmisen syvintä olemusta, henkeä. Me emme tarvitse sanoja tai ilmeitä jumalallisen rakkauden kokemiseen. Itselläni silmiin katsominen oli todella syvä kokemus.

Kokemus aistien kautta
Jos olisin ollut istunnossa tarkkaillen pelkästään sillä itseni osalla joka aistii normaaleilla aisteilla ja katsellen mitä siellä tapahtuu, niin näin kauneuden: Ihmiset toivovat äiti Meeran puhdasta, jumalallista hyväksyntää ja rakkauttaa itselleen hetken ajaksi. Lisäksi ihmisten silmistä loisti, kuinka jokainen suhtautuu myötätuntoisesti toisia kohtaan. Se jo on riittävän upea asia jokaisen kokea. Tätä asiaa kaipaan niin paljon nähtäväksi joka paikassa: hyväksyntä, myötätunto ja toisen ihmisen näkeminen siten, että hän tekee parhaansa niillä sen hetkisillä tiedoillaan, taidoillaan ja resursseillaan. Tämä on se asia, joka minut on saanut pysymään henkisen kehityksen polulla. 

Kokemus meditoidessa
Kokemus muuttui sanoinkuvaamattoman upeaksi, kun sitä lähti tunnustelemaan meditaation tilassa. Minulla on nykyään ollut taipumusta olla herkempi erilaisille energiatuntemuksille kehossani. Energiatuntemuksia on taatusti aiemminkin ollut, mutten ole osannut niihin kiinnittää huomiota juurikaan, koska en pysähtynyt riittävästi kuuntelemaan niitä.  

Nykyään olen oikein ottanut asiakseni harjoitella näiden tuntemusten kuuntelua ja nyt useamman vuoden olen ihmetellyt tätä puolta itsestäni oikein tarkasti. Tiedät varmasti mistä puhun, sillä jokaisella meillä on kyky aistia näitä. Monesti vain järki, ajatukset ja "pintatunteet" peittävät tämän alleen, ainakin minulla niin on käynyt. Mutta nykyään saatan ilman meditointejakaan tuntea näitä, kunhan vain olen avoin näille. 

Näitä kokemuksia on vaikea kuvailla, mutta koitan hieman chakrajärjestelmän kautta: Koin eilen todella voimakkaita tuntemuksia ylächakroissa, mutta samalla tosi voimakas maadoittumisen tunne. Chakratuntemukset eivät pysähtyneet kruunuun vaan menivät vieläkin korkeammalle. Rauha ja tyyneys. Siunauksen jälkeen minulla oli tuntemus, kuin äiti Meeran sormet olisi jääneet pitämään kiinni minun otsastani vielä todella pitkäksi aikaa. Jos aiemmin energiatuntemus olisi virrannut puroa pitkin, niin siunauksen jälkeen puro muuttui valtavaksi joeksi, muttei raivoisaksi vaan vahva ja rauhallinen, samalla todella voimakas mutta tyyni virtaus.

Ostin itselleni hänen kuvansa muistuttamaan minua tästä kaikesta.

Seuraavan kerran äiti Meera on täällä Münchenissä 25.-26.9.2018

Täältä löydät lisätietoa:

Namaste <3




keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Elokuvasuositus the Shift

Minä tunsin upeita tuntemuksia seuratessani tätä elokuvaa.
Liikutuin kovasti useammasta kohdasta tästä elokuvasta.
Jotakin nousi esiin, jota en osaa nyt sanoiksi pukea, ja purkautui ulos puhdistavan itkun muodossa.
En tuntenut surua, vaan jotakin muuta, syvää liikutusta ja yhteyttä. 

Katso ja tunnustele millaisia tunteita sinulle nousee.

Wayne Dyersin The Shift
https://www.youtube.com/watch?v=930ZxDqpUCo

tiistai 22. toukokuuta 2018

Pörriäinen ja lasikatto

Istuskelin lasiterassilla 
nautiskellen aamukahvilla, 
Aamu oli aurinkoinen.
Sinne oli eksynyt 
pörriäinen melkoinen.

Pörriäinen ei löytänyt tietä ulos,
vaan lasikattoon törmäily oli kaiken tulos.

Ihmisen elämään karkasi ajatukset mulla,
Aika samanlaista tulosta voi meilläkin tulla.
Puoleensa houkuttelee meitä myös valo.
Lasikattoon usein pysähtyy tämä palo.

Pörriäisen opetus mulle oli tässä.
Ihan niin kuin oikeassa elämässä:
Turha yrittää väkisin lasikaton läpi mennä,
Jokaisella on haave: vapaana lennä.
Laskeudu varjoon ja etsi tovi.
Sieltäpä lopulta löytyy etsimäsi ovi. 








keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Oivalluksia kärsimyksestä

Kärsimys syntynee uskosta maalliseen

Kärsimys on niin kauan varmaa, kun olemme sitoneet onnemme maalliselle tasolle ja samaistun kehooni ja siihen liittyviin toimintoihin.

Mitä osaa minusta on voitu tai voidaan vaurioittaa? Mikä osa esimerkiksi lapsuudessa tai nuoruudessa on jäänyt vaille riittävää rakkautta? Se on jäänyt elämään minun tarinaksi, johon uskon, samalla uskon, että olen keho. Vai kehoa ja siihen liittyviä kuolemassa häviäviä toimintoja voi vaurioittaa. Olenko minä tosiaankin vain keho ja siihen liittyvät toiminnot? Mitä jos katsonkin asiaa toisin? 

Jos samaistunkin ikuiseen henkeen, mikä silloin voisi vaurioitua?

Onnen hakeminen maalliselta tasolta johtaa samalla onnemme epävarmoihin käsiin. Maallisella tasolla kaikki on katoavaista. Olemme kuolevaisia. Kehot eivät elä ikuisesti. Olosuhteet voivat muuttua yhtäkkisesti. Mikä tahansa päivä voimme itse tai joku läheisemme voi sairastua, tai muuta maallisella tasolla tosi pysäyttävää voi tapahtua. Se johtaa kärsimykseen, jos emme ole valmiita luopumaan riippuvuudestamme tuohon.

Mitä syvemmin uskomme tähän katoavaan materian tasoon, sitä varmempaa kärsimys tulee olemaan, kun se mihin olemme onnemme sitoneet häviää tai muuttaa muotoaan. Tai luulemme olevamme jotain, jota on voitu satuttaa, jolle on voitu tehdä väärin tai jolle voidaan tehdä väärin. 

Tietenkin meidän on lupa nauttia materian tasolla siitä mitä meillä on, silloin kun sitä on! Ainoa asia, johon voimme vaikuttaa todella, on mielentason riippuvuus maallisista asioista ja menneisyyden synnyttämistä uskomuksista, joita olen itseeni ja toisiin ihmisiin ripustanut.

Olenko vielä tarpeeksi kyllästynyt kärsimykseen?


Kysymys kuuluukin, haluanko todella kärsimyksestä eroon? Kun haluan todella eroon kärsimyksestä, minun tulee olla valmis luopumaan milloin vain mistä tahansa. Niin kauan kuin koen riippuvuutta materian tasolla, kärsimyksen mahdollisuus seuraa minua aina ja samalla hyväksyn, että tarvitsen vielä kärsimyksiäni.

Olen kuullut tarinoita, jossa ihminen on vedetty ihan äärimmilleen, jolloin ainoa ajatus on ollut: antaudun, jos siellä yläkerrassa on joku - auta!
Uskon, että pyyntööni vastataan, muttei välttämättä siten miten pieni mieleni odottaa. Jos odotan jotain, jota en saa, niin mitä siitä onkaan seurauksena? No ihan itse testasin -kärsimystä.

Jos todella olen valmis pysyvään rauhaan ja rakkauteen...

Minun tulkintani on, että tällöin minun on muokattava mieltäni, yhdistyttävä korkeampaan tietoisuuteen, henkeen, Pyhään henkeen. Tai ennemmin poistettava esteet, jotka estävät minua olemasta suorassa yhteydessä korkeampaan tietoisuuteeni. Ihmeiden oppikurssissa on tulkintani mukaan kyse juuri tästä. Ja varmasti monessa muussakin henkisessä opissa.

Eli mielen sisäisestä muutoksesta, joka johtaa lopulta pysyvään yhteyteen korkeampaan tietoisuuteen. Sen tehtävien avustuksella opetellaan näkemään toisin, opetellaan näkemään materian ja maallisuuden ohi hengen tasolle. Opitaan havainnoimaan toisin. Eheydytään.

Tavoitteena tehdä todellinen anteeksianto ja paranemisen tarve tarpeettomaksi - eli oivaltaa kuka olen todellisuudessa, kun herään tästä ajan ja paikan unesta. Tämä ei tarkoita kuolemaa, kuolema on ajan ja paikan asioita. Eikä myöskään tarkoita maallisia ihmeitä, vaikka nekin ovat luonnollinen seuraus, kun asiaa on syväoivallettu.

Ohjaako usko ykseyteen vai kuolemaan elämän valintoja?

Se mihin uskon hallitsee voimakkaasti tekemisiäni, päätöksiäni ja tapaani elää. Se on johtanut niihin tapahtumiin, joissa olen nyt. Tämä voi tapahtua joko tiedostamatta tai tiedostaen.

Teen joka hetki valintoja, jotka pohjautuvat tuohon sisäiseen mielenmalliini. Minua voi - oman valintani mukaan - ohjata joko pelolla ohjautuva pieni mieli (usko kuolemaan/pelon ohjauksessa toimiva osa mieltäni) tai rakkaudella ohjautuva laaja tietoisuus (ykseys/ pyhä henki/ rakkaus/ millä nimellä haluaa kutsua).

Tässä kohtaa palataan hyväksymiseen. Kaikki se mitä täällä maallisella tasolla tapahtuu johtaa minua joko kohti heräämistä tai kohti syvempää unta. Asioiden hyväksyminen sellaisena kuin ne ovat, johtaa heräämiseen (kauniiseen uneen) ja taas tilanteita ja tapahtumia vastaan taisteleminen johtaa syvemmälle uneen.

Minä hyväksyn, että olen tässä maallisessa hyvin todelta tuntuvassa illuusiossa (elämässä) mukana, jossa mikään ei ole pysyvää. Mutta minun ei tarvitse uskoa, että tämä taso on totta, se tuntuu toki nukkuvalta todelta. Uskon pysyvän osan olevan totta, muuttuvan osan olevan illuusiota.

Näihin pohdintoihin minut innoitti elämän tapahtumien havainnointi, kirja nimeltä Mestarin hiljainen ääni ja Marjut Moisalan vetämä Ihmeiden oppikurssia käsittelevä verkkokurssi, jossa olin toukokuussa 2018 mukana. Päivitin kirjoitusta 2/2019 innoittajana vielä Lisa Natolin 40-day program ja upea Namaste Naiset MUC -ryhmä.

Namaste <3

tiistai 24. huhtikuuta 2018

Seikkailut Ikeassa - kummallinen tarina samsaran pyörästä ja valaistumisesta

Veli Minna lähti Ikeaan muutaman tuotteen sisältävä ostoslista kädessään.

Veli Minnalla oli suuri tavoite, kun hän saa hankittua ostoslistassaan olevat asiat, onpas kaikki sitten kohdillaan ja mallillaan, mitään ei enää puutu. Ensimmäinen kerta päättyi kovin surkeasti ja veli Minna liukastui jo pihalla, jolloin ostosmatka jäi vain haaveeksi. Sinne jäivät onnentuojat kauppaan sisään.

Toisella kerralla hän kulki liukuportaita ylös, mutta epäonnisesti kaatui ja pökertyi portaisiin.
Taas jäi ostoslistan tarpeet tyydyttämättä, kun pökertynyt veli Minna talutettiin Ikean ovista ulos.

Seuraavalla kerralla reissu oli hieman onnekkaampi ja tällä kertaa hän pääsi jo portaat ylös, mutta katsellessaan ensimmäisenä esittelyssä ollutta pöytää hän kompastui maton kulmaan, löi päänsä ja pökertyi. Jälleen hänet vietiin pois. Reissut tuntuivat painajaisilta, kun niitä alkoi tarkemmin miettimään.

Jälleen kerran toivuttuaan veli asteli sinnikkäästi Ikeaan toiveikkain mielin, joka kerta hän pökertyi enemmän tai vähemmän alkumatkalle mitä ihmeellisimmistä syistä. Aina jäi lista vain käteen, perille ei koskaan päästy. Ikea painajainen vain jatkui.

Kuitenkin samalla nähdessään uusia tuotteita ostoslista se vaan piteni ja välillä monimutkaistui välillä muuttui, pakottava tarve saada nuo tavarat oli vallanut mielen. Yhtäaikaa myös Ikea oli jatkuvassa muutoksessa, uusia huoneita sisustettiin upeilla ideoilla, huoneiden järjestyksiä muutettiin, uusia ihania tuotteita ilmestyi ajan saatossa.

Kuitenkin Ikean perussokkelet alkoivat jo tuntua tutuilta. Kerta kerralta alkumatka sujui nopeammin ja nopeammin. Kohta veli Minna tiesi kaikki Ikean oikopolut, sillä häntä auttoivat Ikean sokkeloihin tutustuneet veljet. Näin iso Ikea oli hetkessä kierretty, mutta nyt ostoslista oli niin pitkä, että varasto viimeistään uuvutti veli Minnan. Onni oli kuitenkin vallannut mielen, sillä tavoite näytti lähestyvän kerta kerralta. Periksi ei anneta.

Välillä tuli kertoja jolloin matka päättyi jo ensimetreille, sitten vihdoin päästiin jo jonoon. Jonotus vaati veronsa useita kertoja, tuupertuminen tietenkin lopputuloksena. Sen tässä vaiheessa varmasti lukijakin hoksaa. Se kuuluu tämän sadun juoneen. Nyt kuitenkin toiveikkuus ja perille pääsyn mahdollisuus saivat veli Minnan todella odottavan onnelliseksi. Tässä Ikea retkessä olikin jotakin järkeä.

Noin tuhannennen kerran kohdalla veli Minna pääsi vihdoin kaikkine upeine ostoksineen kassalle ja vetäisi uuden karhean platinum luottokorttinsa esiin. Käsittämätön onnen tunne sisällänsä hän näpytteli PIN-tunnuksen. Ja MITÄ vi**ua????? -väärä PIN. Kortti hylätty. Lopulta veli Minna pökertyi vitutukseen, ja samalla oivalsi, ettei tarvitse mitään paskakamaa Ikeasta eikä mistään muualtakaan. Hänellä on jo kaikki.

Ja palasi kotiin.

Sen pituinen se.

tiistai 17. huhtikuuta 2018

Haluatko olla rikas ja vauras?

Minulta kysyttiin viikonloppuna: "Haluatko olla rikas ja vauras?"
Vastaukseni on vahva JEES!

Luultavimmin meidän kaikkien vastaus on kyllä, haluamme olla rikkaita ja vauraita.

Tosin olen jo rikas ja vauras.
Olen aivopessyt itseni näkemään elämässäni vaurautta ja rikkautta juuri tässä hetkessä ja näillä puitteilla, jotka minulla on nyt käytettävissäni. Olen aivopessyt itseni, etten juuri usko enää puutteeseen (poislukien heikot hetkeni). Olen oivaltanut, että minulla on tässä ympärilläni ihan kaikki mitä tarvitsen.

Eli olen rikas ja vauras. Vaurauteni ei ole niinkään pankkitilillä makoilevaa rahaa, vaan vaurauteni ovat kaikki kokemukset, kohtaamani ihmiset ja niiden luomat mahdollisuudet joko rakastaa tai harjoittaa todellista anteeksiantoa. Tätä rikkautta ei voi ottaa minulta pois. Rahan ja muun maallisen rikkauden voi ottaa pois, se on häviävää.

Olen päättänyt nähdä asiat joko rakkauden jakamisena tai rakkauden pyyntönä, jolloin usein saan harjoittaa myös todellista anteeksiantoa. Todellisen anteeksiannon uskon vievän minua kohti omaa todellista itseäni. Olen rikas ja vauras, kun saan etsiä todellista itseäni kaikkien roolikerroksieni alta, joita en aiemmin edes tajunnut olevan olemassa. Etsintäni tarvitsee ympärille kaikki ihmiset, tapahtumat ja tilanteet.

Toki välillä tulee vastaan päiviä, jolloin olen köyhä. Noina päivinä uskon puutteeseen. Uskon hellyttävän vilpittömästi, että elämästäni puuttuu jotain. Olen noina päivinä henkisesti köyhä, raukka, tämän maailman uhri. Köyhyys on mielestäni sitä, että keskittyy asioihin, jotka puuttuvat elämästä ja kuvittelee, että tarvitsee jotakin muuta mitä on.

Sitten onneksi palaan rikkaiden maailmaan ja ymmärrän, että tilasin jälleen kerran nämä tapahtumat muistuttamaan omasta kehityspolustani, jonka ei tarvitse olla kukkasilla päällystetty, onnen hetkiä pursuava. Elämän kuuluu olla elämää. Joskus tarvitaan paskaa ja suolenpätkiä, joskus taas magnoliapuita ja linnunlaulua.

Jokainen päättää itse onko köyhä vai rikas. Tämä tapahtuu omalla päätöksellä: suuntaako ajatukset niihin asioihin mitä on vai niihin asioihin mitä ei ole.

Lisähuomautuksena täytyy sanoa, että tämänkaltainen rikkaus ei johda tämän planeetan antimien ylikuormitukseen, vaikka ihan jokainen planeetalla asuva ihminen olisi henkinen miljardööri.

Namaste

keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Kivenmurikka vai upein taideteos?

Joillakin taiteilijoilla on uskomaton kyky nähdä kivenmurikan, lumikasan tai jääpalan sisään kätkeytyvä taideteos ja poistaa ylimääräinen kerros tämän ympäriltä pois.



Samaa ajatusta voi käyttää meistä ihmisistä: näenkö ihmisen roolikerrosten taakse ja löydän sen upeimman kauneimman taideteoksen, joka me jokainen olemme todellisuudessa? Vai jäänkö sitkeästi katsomaan rooleja uskoen, että ne ovat totta?

Tarvitsemme ympärillemme oman elämämme Michelangeloita ja Leonardo da Vincejä, jotta he auttavat meistä itsestämme ulos tämän taideteoksen. Olemme myös toinen toisillemme taiteilijoita, jos vain uskallamme auttaa ja ottaa tämän suuren tehtävän vastaan.

Kiitos teille taiteilijoille, jotka kerros kerrokselta autatte minua tässä tehtävässä. Yritän myös parhaan kykyni mukaan auttaa muita tässä asiassa. Kerros kerrokselta rauhan ja rakkauden ilmapiirissä sieltä se sisäinen taideteos paljastuu.

Tämä vertauskuva ei ole itseni keksimä, vaan se nousi esiin yhdessä Anita Moorjanin tervehdyksessä, jonka hiljattain kuuntelin. Vertaus johti näihin pohdintoihin, joita kirjasin tähän blogitekstiini.

Namaste.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Kuoleman läheisyys pysäyttää pohdintoihin

Lähiaikoina kuolema on tullut lähelleni monesta suunnasta.

Hautajaiset


Hautajaiset ovat olleet mietinnässäni, kun tulen hetken päästä laskemaan yhden rakkaan sukulaiseni haudanlepoon. Hautajaiset tulevat olemaan minulle hengenjuhlat, jossa juhlitaan mitä kaikkea upeaa tämä henki toi kehonsa kautta näkyväksi meille ympärillään olleille elämänsä aikana. Mitä kaikkea hän opetti oman olemuksensa ja kiehtovien tarinoiden kautta. Itse asiassa hän edelleen opettaa meille muistojen kautta. Kaipuu ja suru on luonnollista, mutta annan itse kiitollisuuden nousta päällimmäiseksi tunteeksi. Olen niin kiitollinen siitä mitä kaikkea on saatu kokea ja oppia tältä kehonsa jättäneeltä hengeltä.


Hautajaisissa kerääntyy vielä kerran iso joukko ihmisiä saman asian äärelle, joten tämäkin tapahtuma on tämän upean hengen lahja meille kaikille. Mahdollisuus kohdata suuri joukko tärkeitä ihmisiä.

Henkisiin asioihin perehtyminen on muuttanut näkemystäni elämästä ja kuolemasta. En niinkään sure fyysisen, kuolevaisen osan poismenoa ihmisestä, kuten aiemmin. Vaikkakin suru ja suuri tunteiden kirjo ovat taatusti läsnä kuoleman läheisyydessä. Fyysinen osa jatkaa osana äiti maan kiertokulkua. Henki jatkaa elämäänsä ikuisesti sydämissämme.


Mitä olen oivaltanut kuolemasta? 


Kaikki ymmärrämme, että kuolemassa tässä fyysisessä maailmassa normaalein aistein havaittava osa ihmisestä häviää, kun henki poistuu ihmisestä. Kuolema onkin hyvin lohduton tapahtuma, jos koetaan että keho ja kehossa olevat ajatukset ja tunteet ovat ihminen kokonaisuudessaan Tällöin toden totta kuolema on todella surullinen päätepiste kaikelle.

Lohduttomuus muuttuu, kun asiaa tarkastellaan toisin. Mitä kaipaan kuolleesta henkilöstä? Kaipaanko ihmisen aikaan sidottua kehoa vai ihmisessä ilmentynyttä kuolematonta henkeä? Koinko olevani kehon vai hengen seurassa? Toinen häviää toinen ei. Häviämätön osa kulkee aina mukanani sydämessäni.

Keho on hengen käyttöväline


Oma henkinen tutkimusmatkani on päätynyt  tarkastelemaan kehoa hengen käyttövälineenä. Keho ja siihen liittyvät toiminnot ovat hetken aikaa hengen käytettävissä oppimistarkoituksiin (tai mihin nyt kukakin sen valitsee) ajassa ja paikassa. Ajassa ja paikassa on aina alku ja loppu.

Kun kehon ja siihen liittyvien toimintojen tarve loppuu, ja on hengen aika hengähtää, niin keho jätetään tänne ja siirrytään toiselle tasolle, missä kehoa ei tarvita. Niin kuin unissakaan ei kehoa tarvita ja silti tietoisuus toimii.

Keho kuolee varmasti


Oman ja jokaisen ympärillä olevan henkilön kehon kuoleman mahdollisuus on aina läsnä. Joillakin todennäköisempänä kuin toisella, mutta silti se on olemassa ihan jokaisella. Se on ajan ja paikan ulottuvuudessa fakta, joka meidän jokaisen on hyvä tiedostaa.

Kun tiedostamme kehon kuoleman mahdollisuuden, se ehkä ohjaa meitä tekemään elämässä ne asiat, joita todella haluamme tehdä.

Teenkö juuri nyt sitä, mitä varten olen tämän käyttövälineen ottanut käyttööni tässä ajan ja paikan ulottuvuudessa? Annanko sydämessäni olevan hengen (=sisäisen mestarini) käyttää kehoa pyhiin tehtäviinsä? Vai annanko sydämeni ulkopuolelta tulevien signaalien, ehdollistumien ja uskomusten (=egon maailman) ohjata kehoni tehtäviä? Tämän valinnan teemme joka hetki.

Valintaa ohjaa suuresti millaisessa mielentilassa elän:
<3 elänkö rauhassa ja rakkaudessa, jolloin taatusti olen kykenevä kuuntelemaan sisäisen viisauteni viestit vai elänkö hätäännyksen vallitessa, jolloin valitsen egon maailman ohjauksen.

Hyvää taivasmatkaa rakas pappa <3
Hyvää taivasmatkaa myös Laurille, Satulle ja muille tuttaville,
jotka lyhyen ajan sisällä olette siirtyneet uusiin ulottuvuuksiin.


Namaste

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Pyhä kohtaaminen

Pyhä kohtaaminen tapahtuu, kun valo minussa kohtaa valon sinussa.
Pyhä kohtaaminen tapahtuu aina. Jokaisessa kohtaamisessa. Tapahtuipa kohtaaminen, millaisissa tunnelmissa tahansa.

Kiitos rakkaat ystäväni kaikista upeista hienoista kohtaamisista, joissa valomme pääsivät kietoutumaan yhteen tietoisesti tai tiedostamatta. Jokainen kohtaaminen on ollut upein sydänten kohtaaminen, mitä ikinä saatamme kuvitella. Kiitos näistä kaikille <3


Kysymys kuuluu: pystynkö havaitsemaan Pyhän kohtaamisen?

On kaksi estettä, jotka estävät meitä havainnoimasta Pyhää kohtaamista. Nämä asiat ovat riippuvaisia toinen toisestaan. Kun pelko ja pelon aiheuttava ego väistyy, koemme Pyhän kohtaamisen.

Pelosta

Pelolla tarkoitan tässä hyvin moninaisia reagointeja pienestä ärsyyntymisestä, mielessä tapahtuvasta tuomiosta suuriin fyysisiin reagointeihin. Neljän F:n sääntö on myös hyvä tähän: jäätyminen, taistelu, pakeneminen, mielistely kaikissa muodoissaan. Onpa kyseessä pieni tai suuri pelko, kyse on kuitenkin pelosta. Ei ole merkitystä onko se minimaalisen pieni ja maksimaalisen suuri. Pelko estää Pyhän kohtaamisen havainnoinnin, jos sen läpi ei osaa katsoa. Pyhä kohtaaminen tapahtuu joka tapauksessa, havaitsemmepa sen tai emme.

Mitä tietoisempi mieli, sitä tietoisempi on valon/rakkauden valinta.

Egosta

Minun harjaantumaton mieleni tarttuu helposti pelkoon sen eri muodoissaan ja näin valitsen havainnokseni Pyhän kohtaamisen sijasta egon kohtaamisen. Egon kohtaamisessa haluan vakuuttaa toiselle, että olen fyysisesti, tiedollisesti tai muutoin hänen arvostuksensa arvoinen. Egoni kaipaa toisen hyväksyntää ja arvostusta. Egoni elää pelosta, ettei ole riittävän hyväksytty ja toisaalta puutteen tunteesta, aina puuttuu jotakin. Ego näkee myös toisessa puutteita ja halu korjata toisen puutteita on suuri.

Näin ollen ego elää hierarkioissa, jota punnitaan eri asioilla. Ulkonäkö, vauraus, terveys, kunto, valta, tieto, fyysinen taituruus, kuuluisuus, vaikutusvalta, mielikuva hyvinvoinnista. Kuka on korkeimmalla näissä, on se jota seurataan ja jolta ego haluaa oppia. Ego haluaa saavuttaa aina jotain, mitä sillä ei vielä ole. Ego perustuu puutteeseen. Jonkin saavuttaminen tuo hetkellisen hyvänolon tunteen, joka häviää jonkin ajan kuluttua, kun ymmärtää, että vieläkään ei kokenut täyttymystä.

Täyttymyksen hakeminen tästä fyysisestä maailmasta, missä sitä ei voi saavuttaa, on egon oravanpyörä. Tarpeeksi kauan samsaran pyörässä pyörittyään, oivaltaakin, että hei minähän voinkin tutkia mieleni maailmaa. Ja oivaltaa, että kaikki mitä näen materiaalisessa maailmassa, on vain oman ja kollektiivisen alitajunnan heijastetta. Todellinen anteeksianto on koko tämän jutun salaisuus.

Virtaustila

Vaatii sinnikästä harjoittelua, jotta opin valitsemaan rakkauden, joka johtaa Pyhään kohtaamisen havainnointiin. Onneksi Pyhä kohtaamisen havainnointi on hetkenä niin upea, että sen havaitseminen kannustaa harjoittamaan mieltä lisää. Pyhä tietoinen kohtaaminen on virtaustila, jossa olemme antautuneet elämän luovuuden, luomisen virtaan. Yhdessä syöksymme kollektiiviseen henkiseen kehitykseen. Lopulta vain ymmärtääksemme, että ikinä meiltä ei ole todellisuudessa mitään puuttunutkaan. Eikä koskaan ole mitään kehitettävää ollutkaan. Olet jo nyt täydellinen.

Näitä tietoisia kohtaamisia kohden nyt sitten mennään ystävät rakkaat. Yritän parhaani, ettei pelkoni ja egoni tule samentamaan tietoisuuttani, kun seuraavan kerran kohdataan. <3

Hyvää ystävänpäivää!

Namaste